Tilinpäätös 2017

Vuosi 2017 lähentelee loppuaan ja pidetään Ellun kanssa paraikaa MAIKKI-työpäivää. Pohdittiin mennyttä vuotta ja päätettiin kirjoittaa oppeja, onnistumisia kuluneelta vuodelta -eikä niiltä mokilta taaskaan vältytty.. 


Keväällä painettiin hieman kaasua, kun meidän lapsukaiset “on jo vähän isompia”. Ei edelleenkään tehty täyttä työviikkoa – koska sit ei jäis aikaa muulle elämälle. Keväällä saatiin siis innovaatioseteli ja lähdettiin etsimään MAIKIN punaista lankaa liiketoimintavalmentaja Jaana Villasen avulla. Lukuisat tapaamiset ja mission, vision ja arvojen pyörittely sai minut näkemään punaista -onneksi Ellu jaksaa analysoida ja pohtia enemmän. Seuraavat opit ovatkin niistä sessiosta:


Oppi 1: tajusimme, kuinka täydellinen yrittäjä- sekä juontopari olemme. Meidän vahvuudet ja persoonallisuudet täydentävät monilta osin toisiaan 🙂 

Oppi 2: MAIKKI -keskitymme juontamiseen, olikin kevään pohdinnan tulos. Saimme kaikki ylimääräiset rönsyt yritystoiminnasta ulos ja alettiin keskittymään olennaiseen eli juontamiseen ja keikkoja lisäksi lanseerasimme ensimmäiset juontajakoulutukset. 

Onnistuminen 1: kevään Juontajaksi -koulutus sai hyvän vastaanoton ja vedettiin viikonlopun koulutus huikealle porukalle, joista kuoriutui lupaavia juontajapersoonia!

Onnistuminen 2: MAIKKI teki yhteistyösopimuksen yhteisöllisiä toimitilapalveluita tuottavan Crazy Townin kanssa, missä MAIKIN kotipesäkin nyt sijaitsee. Kati toimii yhteisömanagerina Tampereella ja Ellu Hämeenlinnassa. Crazy Town on tuonut hyvää uutta virtaa ja verkostoja sekä tietysti haippia liikevaihtoon. 

Vuoden mokat ovat poikkeuksellisesti vain syksyltä sillä, koska kumpikaan ei juuri muista keväästä…saatettiin olla hippasen väsyneitä(lapset).. 

Moka 1: Näin joulun alla mokia sattui parikin =D Ensinnä päätettiin taas lennosta joulukuun alusta, kun nähtiin tuttujen opiskeloiden myyntiskaba, että jeesataan nyt ja ostetaan 20 suklaakorttia. Saadaan sitten asiakkaille hyvänmielen jouluntoivotukset ajoissa matkaan 🙂 19.12. laitoin Ellulle viestin “Vittu ne suklaakortit”.. että siitä siitä hätsynpikaa kirjoittamaan, leikkaa/liimaa/askartele MAIKIN logo kylkeen ja kortit postiin.. Jepsistä, toivottavasti menivät perille -mitään takeita tästä ei ole..

Moka 2: Saimme myös sähköpostiin viestin, että mikä mahtaa olla MAIKIN tilinumero, jotta  saataisiin ylimääräiset maksut palautettua. Mitkä ylimääräiset maksut??? Noooh, kävi ilmi, että sen lisäksi, että olin manuaalisesti näppäillyt kerran kuussa Q-parkille pysäköintilupamaksun, niin verkkopankissa oli joku asetus joka myös kerran kuussa maksoi 186€ Q-parkille koko syksyn.. *HUPS*.

Onneksi otamme virheistämme silloin tällöin jopa opiksi ja siksi oppi numero 3 on, että otamme käyttöön ensi vuoden alussa kunnon taloushallinnon ohjelman ja sen myötä omista CT verkostoissa oleva näppärä ja alati lähellä istuva kirjanpitäjä!


Vuoden oppi / moka / onnistuminen: 

Bisnesmaailmassa on ollut nousevana trendinä, ettei suoraa myyntiä tehdä vaan tuotetaan sisältöä –  kylmiä soittoja ei tehdä ja kusipäiden kanssa ei tehdä töitä, vaan otetaan asiakkaita vain itselle sopivat tyypit.. tajuttiin, että ollaan oltu koko bisnesmaailman edelläkävijä sillä aggressiivinen odottelu markkinoinnin ja myynnin saralla on ollut MAIKIN markkinoinnin keihäänkärkenä jo vuodesta 2013. Ei siis kylmäsoittoja edelleenkään agendalle – kusipäistä me ollaan valmiita joustamaan, että olisi edes jotain asiakkaita.. hmm, toki Ellu huomautti että ollaanko me niitä kusipäitä, kun ollaan karsiuduttu ulos *hahahaahahaa*

Railakasta vuoden vaihdetta kaikille blogin lukijoillemme 🙂 Ensi keväänä puhaltaa TAAS uudet tuulet, kertoillaan niistäkin kun muistetaan. Terkuin Kati & Ellu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.