Modernityö vuonna 2017

Vuonna 2017 me työssäkäyvät ihmiset olemme mielestämme kovin moderneja. On mahdollisuus tehdä etätyötä,  hyödyntää joustavaa työaikaa tai työskennellä osa-aikaisesti. Pääasia on se, mitä saadaan aikaiseksi, ei se miten se tehdään. Äideillä on vapaus toteuttaa itseään ja yhdistää työ ja perhe paljon luovemmalla tavalla kuin ennen. Isätkin ovat ottaneet oman osansa lastenhoidosta, eikä lapset ole enää vain äitien vastuulla.

Mutta mikä V**TU siinä sitten on, kun joku ihan oikeasti tekee töitä arkipäivien 08-17 välisten aikojen ulkopuolella niin ei sitä mielletä työksi? Tai minkä takia isän jaksamisesta ja levosta ollaan huolissaan, kun isä oikeasti osallistuu myös lastenhoitoon? Miten voi oletus olla, että lapsethan tuossa kärsii kun toinen (tai molemmat) vanhemmista työskentelee epäsäännöllisiin aikoihin. Siis mitä V**TUA???

Työviikonloppu kauniissa Ilolan maisemissa

Kuluneen 3,5-vuoden aikana olemme molemmat Katin kanssa kuulleet mitä uskomattomampia kommentteja ulkopuolisilta meidän elämästä. Mun oma suosikkini on ehdottomasti se, kun Antin jaksamisesta ollaan huolissaan, kun mä olen “TAAS” keikalla ja Antti joutuu viikonloppuna hoitamaan “TAAS” lapsia eikä voi levätä. Ei multakaan kukaan kysele missä välissä mä lepään. Ainiin, mutta mähän olenkin äiti. Se on eri asia. Katin lähipiirissä puolestaa ihmetellään, kun Katilla on niin paljon “menoja”… Ei Teron töitä kutsuta jostain syystä “menoiksi”.

Jännä juttu on myös se, että perheissä, joissa lapset ovat 30-40 tuntia tarhassa arkiviikolla, lapsista ei olla huolissaan.. Mutta meillä kun lapset ovat 20 tuntia viikossa tarhassa, niin niiden täytyy kärsiä systeemistä. Tai sitten ihmiset ei vaan sisäistä sitä, että mä oikeasti olen tiistait ja torstait lasten kanssa kotona. Ehkä ne ajattelee, että sen lisäksi, että olen töissä maanantaista perjantaihin 08-17 niin vielä “harrastelen juontamista” iltaisin ja viikonloppuisin.  Se, että joku tekee 3 päivän työviikkoa epäsäännöllisin työajoin on selvästi liian modernia.

Ympäristölle ystävällisempää olisikin varmaan mennä nyt heti paikalla töihin paikkaan, jossa ollaan maanantaista perjantaihin ja jättää luovempi työaikojen yhdistely teoreettiseksi mahdollisuudeksi niin ei aiheutuisi muille niin kovasti päänvaivaa.

Terkuin,

Yrittäjä-äidit

Modernintyön uhrit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.