Pitääkö kaiken muuttua?

Kun olin raskaana, kuulin monesti, että “ei sen elämän tarvi radikaalisti muuttua kun lapsi tulee”. Pääasia on, että “lapsi tulee teidän elämään”, eikä teidän elämä mene lapsen mukaan. Niinpä.

Se on totta, että elämän ei tarvitse muuttua. Lapsen tultua voi edelleen käydä töissä, harrastaa, nähdä kavereita ja bilettää. Jos haluaa. Lapsi on tullut lisäksi aikuisten elämään. Minulla vain muuttui lapsen myötä myös asioiden tärkeysjärjestys ja ihan omasta halustani olen muokannut elämääni lapsen mukaan. Ei sen tarvitse mennä niin, se on valinta.

Aikaa ennen lasta. Lomamatkalla
Varsovassa kahdestaan rakkaan kanssa <3

Venjan syntymän jälkeen en ole kertaakaan käynyt “bilettämässä” -en kaipaa sitä. En koe saavani baarielämästä enää mitään. Kerran järjestin juhlat kotona, joissa tarkoitus oli viiniä nauttia, mutta viikkoa ennen juhlia tein positiivisen raskaustestin. Joten tuleepa tässä nyt useamman vuoden tauko tuohon juhlimiseen. Tämä on oma valinta, enkä ole siitä millään tavalla katkera. En myöskään ole kieltänyt miestäni tai ollut ehdoton sen suhteen, etteikö hän saisi käydä kavereiden kanssa ulkona. Totta kai saa, eihän se minulta pois ole 🙂 Jotenkin vain on tultu siihen, että hänenkin reissut on nyt lapsen tulon jälkeen yhden käden sormilla laskettavissa. Perheen isän rooli vain on erilainen. Välillä on kuitenkin istuttu iltaa meillä kavereiden kesken, koen sen olevan paljon mieluisampaa kuin baarissa ramppaamisen.

Töissä käyminen on myös valinta, toki joskus myös taloudellinen pakko. Me laskimme, että jos ylimääräisestä tinkaa niin minun on mahdollista jäädä Venjan kanssa kotiin. Toki näin yrittäjänä olen etuoikeutettu tekemään töitä oman aikatauluni mukaan, vaikka hoitovapaalla olenkin. Siksi keikka tai kaksi kuussa hoitovapaarahan lisäksi on kiva taloudellinen lisä -mutta myöskin tärkeää omaa aikaa. Ja juontajana ei kokonaan voi kuvasta kadotakkaan, jos mielii pitää hyvistä asiakkaista kiinni. Saas nähdä miten tämä kahden lapsen kohdalla luonnistuu 🙂 

Aiemmin ihmettelin, miksi vauvan tulon jälkeen, joka kaveri vain “katosi”, eikä häntä enää näkynyt. Luulen, että minusta ihmetellään nyt samaa. Yli vuoteen en ole iltaisin käynyt juuri missään. En katsomassa koripalloa, joka ennen oli melkein viikottainen ohjelma. En kaupungilla shoppailemassa ja lasillisella, johon aiemmin varasin hyvinkin aikaa ja useiden eri kavereiden kanssa. Meillä nyt vain neiti sattuu menemään nukkumaan jo klo 19, niin silloin puuhailen illat lähinnä kotona työasioiden parissa tai muissa “omissa hommissa”. Tähän toki vaikuttaa myös miehen vuorotyö ja iltapainotteinen harrastus, monissa perheissä iltamenot varmasti on mahdollista jakaa tasaisemmin.

Sitten koko perheen voimin Teneriffalla. Neiti 5kk.


Ihmettelin myös monesti sitä, miksi sovittuja menoja kavereiden kanssa piti perua sairaan lapsen vuoksi. Miksei vaikka hoitaja tai mummu voinut olla päivää sairastuvan vahtina? Nyt ymmärrän senkin. Se on joku jännä äitinä olemisen juttu, että kun lapsi on sairaana, mitään muuta tärkeämpää ei ole kuin hänen hoitaminen. 

Arvostelin myös monia ystäviäni heidän tavoistaan hoitaa omia lapsia. Tämä näin jälkikäteen ajatellen kaduttaa ja olen osalle myös anteeksipyynnön esittänyt. Kukaan lapseton ei saisi esittää omia mielipiteitään =D ja vaikka kuitenkin esittävätkin, onneksi äidit ymmärtävät, ettei toinen voi kunnolla käsittää asiaa.

Olin ihan satavarma, että kun lapsi tulee, hän nukkuu omassa huoneessa ja jos ei unet maita, niin meillä pidetään unikoulua. En ymmärtänyt, miksi joku antaa lapsen nukkua omassa sängyssä tai miksi ihmeessä mies vaihtaa huonetta. Että lapsi tulee tilalle? No kappas kuinka kävikään.. Unikoulua en edes harkinnut (tätä missä annetaan lapsen yksin huutaa), siitä on niin paljon todistettua tutkimustietoa, kuinka haitallisesti se lapseen vaikuttaa (kiitos Ellulle näistä). Ja jos lapsi kaipaa lähelle, miksei hän saisi lähellä olla. Siksi meillä edelleen lapsi nukkuu aikuisten makuuhuoneessa, sänky kiinni meidän sängyssä, josta hän pääsee kömpimään halutessaan äidin ja isin väliin. Onneksi miehelläni on hyvät unenlahjat, niin hänen ei ole tarvinnut vaihtaa nukkumapaikkaa =D 

Ja lopuksi, olen saanut palautetta myös omasta asenteestani ja sen muutoksesta. Aiemmin en voinut sietää lapsia ravintolassa, junassa, kaupassa.. Oikein “lapsirakasihminen” tässä äänessä.. Minua otti aivoon, kun vanhemmat toivat lapsia tällaisiin “aikuisten” paikkoihin ja ne häiritsivät esim. minun syömistä metelillä. Nooh.. Kun se oma lapsi tuli, totta kai lapsen kanssa voi mennä ravintolaan, verkostoitumistilaisuuksiin, palavereihin ja jopa koulutuksiin. *Hups*. 

Että ne, joille lapsi on tulossa, niin onnea matkaan. Monta “ymmärryksen” hetkeä lapsellisia kohtaan on tulossa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.