Kurkistus makuuhuoneeseen

Muistan joskus toivoneeni, että omistaisin sellaisen huoneen joka olisi yhtä sänkyä… Nyt minulla on, mutta ihan tämä ei ollut minulla silloin mielessä 😀

Ennen lapsia ajatus perhepedistä, eli siitä että koko perhe koisii samassa sängyssä, tuntui jotenkin kummalliselta. Muistan kavereiden kanssa päivitelleeni sitä, kuinka omituista se on, että joku oikeesti haluaisi nukkua lasten kanssa samassa sängyssä tai edes samassa huoneessa. Ajattelimme, että ne perheet ovat varmaan hippejä tai muuten vinksahtaneita….puhumattakaan siitä, että missä vanhemmat sitten harrastaa “tiedät kyllä mitä”.

Sitten syntyi Tuukka, joka aloitti nukkumisen omassa sängyssään meidän sängyn vieressä ja siitä siirtyi muutaman kuukauden ikäisenä omaan huoneeseen nukkumaan. Eli toimin niin kuin ajattelinkin toimivani. Sitten noin 9 kuukauden iässä Tuukalla alkoi eroahdistus ja kun pari yötä oli juossut tunnin välein toisessa huoneessa, Tuukan viereen ottaminen ei kuulostanut enää yhtään liian “hipiltä” vaihtoehdolta, vaan TODELLA JÄRKEVÄLTÄ. Yöt rauhottu välittömästi.

Pian Juusekin ilmoitti tulostaan ja olisi tuntunut aivan liian epäreilulta siirtää Tuukka enää ennen sitä omaan huoneeseen, koska vauvakin saisi nukkua meidän makkarissa. Lisäksi mietin, että ei tuu mitään, jos mun täytyy Tuukan heräilyjen vuoksi juosta toisessa huoneessa sen lisäksi, että herään öisin imettämään vauvaa. Juusenkin pinnis löysi siis itsensä meidän makkarista.

(Pinnis onkin ollut ahkerassa käytössä – tosin kirjahyllynä, sillä Juuse halusi ekasta yöstä lähtien olla tiukasti kainalossa. Tuukallekkin hankittiin muuten oma sänky ja kyllä Tuukka siellä käy välillä…siis silloin kun kiipeää sitä kautta meidän sänkyyn 😀 )

Nyt en voi olla hämmästelemättä kuinka kätevä perhepeti oikeesti onkaan ja miksei sitä tullut tajuttua jo heti Tuukan synnyttyä. On meinaa pikkasen helpompaa vauvankin kanssa, kun ei tarvi herätä käytännössä ollenkaan vaan voi pitää baaria auki koko yön. Tai jos Tuukka alkaa itkemään yöllä, niin ei tarvi kun kääntyä toiselle kyljelle lohduttamaan. En käsitä miten jaksoin Tuukan kanssa ekat 9kk ravata toisessa huoneessa? Se, jos mikä oli VINKSAHTANUTTA.

Ainoa miinus puoli on se, että Juuse todella kovaääninen syöjä ja isi on todella huono nukkuja. Tämän yhtälön vuoksi Antti on toistaiseksi evakuoinut itsensä työhuoneeseen patjalle nukkumaan, jotta me muut voidaan nautiskella meidän uudesta 180 cm leveestä sängystä 😀 😀 😀 Vauva on kyllä nyt oppinut syömään vähän hiljaisemmin, joten varmaan saadaan kohta isikin takaisin omaan sänkyyn.

En muuten ole kaveripiirini outolintu, vaan yllätyksekseni aika moni muukin entinen kauhistelija on löytänyt itsensä perhepedistä nukkumasta. Sen hyöty on vaan niin kiistaton (siis ainakin meidän perheessä). Puhumattakaan siitä, kuinka ihana tunne on herätä lapsien välistä ja kattoo kuinka ne unitokkurassa pööpöilee omiaan…huaaah rakkaus  <3 <3 <3 Jossain kohti Tuukka ja Juuse saavat muuttaa omaan huoneeseen, mutta niin kauan kun siltä tuntuu, on äidin kainalossa paikka avoinna.

Uniterkuin,

Elina

PS. Niin ja Juuse on todiste siitä että “tiedät kyllä minkä” harrastaminen on edelleen mahdollista vaikka makuuhuone on poissa laskuista 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.