Au pair saapuu!

Me pohdimme pitkään meidän perheelle sopivaa hoitomuotoa. Itsellä olisi jo pikkuhiljaa polte palata takaisin töihin -tosin ei kokopäiväisesti. Mieheni työ valmentajana on ilta- ja viikonloppupainotteista ja pelimatkat vie ympäri Suomea säännöllisen epäsäännöllisesti. Minulla juontokeikat on yleensä ke-su välillä ja stailausasiakkaille käy pääsääntöisesti myös parhaiten ilta-ajat. Eli me ollaan kotona yhdessä juurikin 8-16 kun muut on töissä ja päiväkodit palvelee. 

Toki on olemassa myös vuoropäiväkoteja, mutta sellaista ei ole tässä “meidän kulmilla” ja itse en tykkää ajatuksesta, että lapset nukkuisivat päiväkodissa (varsinkin kun esikoisella on edelleen haasteita nukkumisen kanssa). Perhepäivähoitaja olisi meille ollut mieluisin vaihtoehto, että lapset saisi tottua hoitoon kodin ulkopuolella, mutta pienessä ryhmässä. Sellainen vaihtoehto löytyisi jopa lasten kummeista -mutta jälleen, työaika on päivisin. 

Mummot ja siskot ovat auttaneet meitä lastenhoidossa oikein urakalla, mutta pidemällä tähtäimellä sekään ei valitettavasti ole ratkaisu, sillä kaikki ovat vielä työelämässä mukana. Mutta on äärimmäisen ihanaa, kuinka paljon olemme saaneet heiltä apua ja saamme toki jatkossakin:)

Sitten tuli idea! Miksei otettaisi au pairia? Ensimmäinen ajatus oli, että sehän on todella kallista ja kaikki paperiasiat todella hankalia ja mitenkähän kielimuuri ja meillä asuisi koko ajan joku “vieras”?? Toisaalta taas; hän olisi joustava työajoissaan, aina paikalla ja lapset saisi olla kotona. Niinpä! 

Au pairille on tarjottava oma huone. Tässäpä
siis huonetta uuteen uskoon 🙂 Reippaasti
maalaushommissa!


Lähdin ottamaan asioista selvää ja netistä löytyi useampia sivustoja, mistä sai asiasta hyvin tietoa. Osallistuin myös yhteen paneelikeskusteluun kuuntelijana, missä eri hoitomuotoja vertailtiin ja yhdellä panelistilla oli ollut au pair ja hänen tyytyväisyytensä sai asiasta vakuuttuneeksi. Eikä au pair loppu viimein tule juurikaan sen kalliimmaksi kuin jos laittaisi ne kaksi lasta kunnalliseen päivähoitoon

Sitten vain tuumasta toimeen eli au pairia etsimään 🙂 Laitoin hakemuksen au pair world -sivustolla, mihin sekä perheet että au pairit voivat laittaa hakemuksiaan. Sieltä selailin parin viikon aikana kandidaatteja ja meille suoraan tuli myös muutamia hakemuksia. Sähköposteja vaihdoin noin neljän ehdokkaan kanssa ja kahden kanssa olimme Skypessä. Tässä ei auta luottaa kuin intuitioon, koska kyse on vieraasta ihmisestä. Ja olen tunnetusti nopea käänteissäni, joten ei tätäkään nyt jaksa kuukausikaupalla vatvoa. Hyvä tyyppi löytyi, joten ei muuta kun sopimukset allekirjoitettavaksi!

Nyt vain odotellaan, että tämä 21-vuotias bulgarialainen neiti saapuu. Hän laittoi juuri viestiä, että hänen lentonsa on Suomessa 10.pvä syyskuuta, joten sitten meillä alkaakin puhaltaa uudet tuulet 🙂 Me saamme hänestä toivon mukaan ihanan uuden perheenjäsenen, hoitoapua 30 h viikossa ja hän pääsee oppimaan suomea, saa uusia kavereita ja kokemuksia. Tämä ainakin toistaiseksi vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta -mutta miksei se olisi?

Ja kokoamisurakkaa myös, jotta saadaan
au pairille huoneeseen kalustetta!
Venja apurina, totta kai <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.