Ajatuksia urasta ja äitiydestä

Olin jo välillä ajatellut, että pärjäisin hyvin mieheni kanssa ilman lapsia. Toimisin yrittäjänä; juontaisin isoja tapahtumia, tähtäisin korkeammalle ja toteuttaisin kaikki urahaaveet. Oppisin koko ajan lisää stylistinä, minulla olisi paljon asiakkaita ja kenties stailaisin jossain ohjelmassa tai toimisin jonkun julkisuuden henkilön luottostylistinä. Sen lisäksi voisimme matkustella ja nauttia elämästä ihan kahdestaan. Ja uskon, että olisin ollut onnellinen myös tähän valintaan -äitiys kun pitää kokea, sitä ei voi selittää. En olisi tiennyt, mistä olisin jäänyt paitsi. 

Joulukuussa 2013 elämä sitten sai täyskäännöksen, kun raskaustesti olikin yllättäen positiivinen. Aluksi tilanne oli hieman hämmentävä, vaikka kyllähän kaksi aikuista tietää, miten niitä lapsia tehdään. Muutaman viikon kestävän hämmennyksen ja “onko minusta äidiksi” pohdinnan jälkeen raskaus ja odotus muuttui iloksi ja uutta tulokasta odotettiin kovasti. 

Samalla kuitenkin pohdin, miten jatkan yrittäjänä, teen keikkoja ja pääsen eteenpäin uralla, kun elämään tulee vauva. Muistan todenneeni raskausaikana, että “tämän vauvan on sitten oltava parasta, mitä minulle on tapahtunut, koska ei pääse ratsastamaan eikä keikoille”. -Noh, totta kai hän on parasta mitä minulle on tapahtunut ja muutama kuukausi tuhisijan syntymän jälkeen millään muulla ei olekaan mitään väliä. Niin sen vain kummasti on luonto ja hormonit hoitanut, että tällainenkin työtä rakastava ja koko ajan liikkeessä oleva menijäkin viihtyy aivan mainiosti oman aarteen kanssa kotona. 

Tässä vajaassa vuodessa olen kuitenkin onnekseni todennut, että yrittäjyys ja äitiys on ollut paljon vaivattomampaa yhdistää, kuin aluksi ajattelin. Olen nauttinut elämästä, en koe, että olisin lapsen takia jäänyt jostain paitsi. On ollut äärimmäisen mukavaa tehdä myös töitä välillä. Vaikka nautinkin ajasta pienokaisen kanssa kotona, on mukavaa vaihtelua välillä juontaa tapahtumia tai stailata asiakkaita. (Kelaan on asianmukaisesti ilmoitettu kaikki äitiyslomalla tehdyt työt -tähän tekee todellakin mieli palata tulevissa kirjoituksissa). 

Jos olisin ollut palkkatöissä, osittaista työnteon mahdollisuutta ei olisi. Yrittäjänä voin itse päättää, miten ja milloin teen töitä. Olen pystynyt vastaanottamaan melkein kaikki keikat, mitä olen halunnutkin. Yön yli reissuja toki joutuu enemmän miettimään ja asiat vaativat erilaista koordinointia kuin aikaisemmin, mutta onneksi meillä on innokkaat mummot ja siskot, jotka ovat mieheni lisäksi mahdollistaneet keikkoilla käynnin. 

Onnellisin miettein
-Kati 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.