Kaikki tai ei mitään

Kaikki tai ei mitään -mentaliteetti on varmasti monelle tuttu. Havahduin pohtimaan tätä asiaa ystäväni kanssa, kuinka armoton tuo ajatusmalli on minuudelle. Jos ei jossain onnistu täydellisesti, on ihan pohja sakkaa. Selkärangaton, saamaton mitättömyys. Tähänkään en pystynyt. Ja taas kokeillaan uudestaan. Onnistumiseen tarvitaan 100%, ei 99% vaan täyssata.

Ystäväni on ollut useamman kerran dietiillä, on ruokavalio ja treeniohjelma, mitä seurata. Ja sitä pitää noudattaa 100%. Huomasin kesällä monesti, kun ystävä oli reeneistä ohjelmaa jäljessä, esim. perjantaina oli vielä 3 reenit tekemättä, niin ne oli pakko puskea sitten viikonloppuna menemään. Jos tavoite epäonnistui, hänestä tuntui, että koko peli oli menetetty. Että ihan sama sitten saatana. Tai jos hän sattui ottamaan yhden pullan. Sitten kun “kaikki” ei ole enää pelissä, niin se on nyt sitten ihana sama syödä koko pellillinen niitä pullia. Ens viikolla voi sitten taas alottaa täysillä.

Ja entä jos koittaa lopettaa tupakan polton ja vetää kaverilta yhden tupakan päivällä? —> Hommat kusi jo – kauppaan ostamaan oma aski, koska mitä sillä on enää väliä? Uusi “kaikki tai ei mitään” -aloitus toisena päivänä.

Kuva: Pultsiphoto

Tämähän on todella raadollista ja niin tunnistettavissa monella ystävälläni ja monella elämän osa-alueella. Nyt haluan kertoa teille oman oivallukseni. Tämä ajatusmaailma on paaaaljon armollisempi. Se ei varmasti ole yhtä tehokas, mutta ainakin se antaa tilaa olla ja hengittää, ettei ole jatkuvasti huono omatunto. Ja mieli pysyy positiivisena – sieltä tämä varmasti kumpuaa, kun aina tottunut niitä positiivisia asioita huomaamaan 🙂

Esimerkiksi mun pt-projektin aikana koitin totta kai seurata ruoka- ja reeniohjelmaa 100% mutta aina se ei ollut mahdollista. Muut kiireet, väsymys tai ihan vaan “tänään ei huvita” -päivinä sitä saattoi jättää reenin tekemättä. Mutta mitä sitten? Jos tein kuitenkin vaikka 2 reeniä viikossa, se oli 2 reeniä ENEMMÄN kuin ei reeniä ollenkaan!! Olisin nekin kaksi voinut istua sohva selässä, mutta tein kuitenkin reenin. Nyt kun projekti ei ole enää menossa ja mitään ns. reenillistä tavoitetta ei ole paitsi oma mielihyvä niin nyt iloitsen ihan jokaisesta liikunnallisesta suorituksesta, jonka teen. Kävelylenkki, jooga tai kahvakuulan kanssa huhkiminen – joka kerta 1 reeni enemmän kuin jos se olisi jäänyt tekemättä! 

Tällä viikolla hoksasin kesken etäpalaverin, että hemmetti. Mitä mä tässä istun, voisin yhtä hyvin käydä tässä välillä kävelyllä ja osallistua samalla pienryhmäkeskusteluun? Ja tein 30 min kävelyn. Oli ihanaa kävellä raittiissa ilmassa ja saada liikettä kehoon sen sijaan, että olisin sen koko 3h palaverin istunut sohvalla. Tokihan tuo yksi kävely voidaan luokitella “mitättömäksi” mutta minä ajattelen, että: “Olipa hienoa, kun lähdin kävelemään. Keho ja mieli kiittää tästäkin enemmän kuin vaihtoehtoisesta istumisesta. Se oli taas yksi  kävelylenkki ENEMMÄN kuin kävelemättä jättäminen.” Toimii – kokeile <3

Tai mitä tupakanpolton lopettamiseen tulee. Jos olet päättänyt lopettaa tai vähentää, niin ei se maailma kaadu siihen, jos jonain päivänä polttaa vaikka 3 tupakkaa. Silloin voi ajatella, että ok “normaalisti olisin polttanu eilen 6 tupakkaa ja tänään 6 tupakkaa, mutta poltin vain 3 -se on siis 9 tupakkaa VÄHEMMÄN.” Jokainen polttamatta jätetty tupakka on YKSI tupakka vähemmän – ja keho kiittää jokaisesta tällaisesta tilaisuudesta, kun jätit sen tupakan polttamatta.

Ei siis kannata jäädä liikaa soimaamaan itseään, jos jossain päätöksessä ei pysy 100%. Ei se tee sinusta selkärangatonta epäonnistujaa. Se tarkoittaa sitä, että olet ihminen. Pitäisi koittaa päästä pois siitä ajatusmallista, että yhden pullan syöminen tai tupakan polttaminen tavoitteeseen nähden on “repsahdus tai epäonnistuminen” – se vaan kuuluu prosessiin. Kuka sanoi, että on vain yksi tapa tehdä oikein? Kuka sen määrittää? Miksi pitäisi soimata itseään?

Meillä on oikeus välillä hairahtaa mielihyvälle, herkuille, sohvalle makamaan tai paheiden pariin. Pitää olla armollinen itselleen ja sallia nämä pienet hetket. Ja palkita itseään aina, kun herkku jää syömättä, tupakka polttamatta tai saakin inspiraation tehdä yhden kävelylenkin tai salitreenin <3

Kuten ystäväni sanoi: hieno ja itseään kehuva ajatusmalli. Täytyykin alkaa pohtimaan tämän “kaikki tai ei mitään” -mallin modaamista hellemmäksi. Suosittelen tätä myös jokaiselle, joka on liian ankara itseään kohtaan. Oli se sitten työssä, parisuhteessa, vapaa-ajalla tai missä tahansa. Jos pitää aina suoriutua täydellisesti, se on omiaan lisäämään riittämättömyyden tunteita ja ruokkii pahaa mieltä.

Kuva: Pultsiphoto

Kirjoituksen voimin ja toivottavasti positiivisin miettein toivotan kaikille rentoa viikonloppua <3
Tee siitä itsellesi mieluisa,

-Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.